Virva Talonen ja työryhmä: PLAY

ESITYKSET
Lauantai 26.4. klo 17
Sunnuntai 27.4. klo 17

LIPUT
25€ / 15€ opiskelijat, eläkeläiset / 10€ Taiteen ammattilaiset, alle 12 -vuotiaat, työttömät
Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi


Koreografi Virva Talosen ja työryhmän teos PLAY on esitys ja leikki. Se on syntynyt yhdessä leikin asiantuntijoiden eli lasten kanssa. Teoksen kantaesitys oli Zodiak -Uuden tanssin keskuksessa 2023. Nyt PLAY esitetään kaksi kertaa Barker -teatterissa Turussa.
PLAY käsittelee leikkiä ja sen muutosvoimaa aikamme maailmassa. Teoksessa tarkastellaan, voiko perinteistä valta-asemaa, jossa aikuiset päättävät mitä lapset tekevät, kääntää toisin päin. Kuka saa leikkiä? Ketkä päättävät mitä leikitään? PLAY:n työryhmässä on kuusi lasta ja kahdeksan aikuista.
PLAY synnyttää erilaisia maailmoja, todellisuuksia ja rinnakkaistodellisuuksia, joista emme vielä tiedä mitään. PLAY:ssä leikki on vakavaa, kevyttä, ärsyttävää, ylitsevuotavaista, riipaisevaa, valtaa, haluja, empatiaa, neuvottelua. Leikki on elämänvoima tämän hetken maailmassa. Leikki on totta.

Virva Talosen ja työryhmän teokselle PLAY myönnettiin Lapsuudentutkimuksen seuran lapsuusteko tunnustuspalkinto vuonna 2024.
Huom! Esityksellä ei ole ikärajaa, mutta se on tehty ensisijaisesti aikuisyleisölle.

TYÖRYHMÄ
Koreografia: Virva Talonen ja työryhmä
Tanssijat / esiintyjät: Ronja Bado, Joshua Kingue, Hilja Riikonen, Milja Siirilä, Martta Susi, Esete Sutinen, Jukka Tarvainen, Leo Terävä, Natoma Vaimala
Valosuunnittelu: Nanni Vapaavuori
Äänisuunnittelu: Markus Heino
Pukusuunnittelu: Mari Nurmenniemi
Mentorointi: Simo Kellokumpu
Hallinto: Outi Järvinen / Arts Management Helsinki
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Barker -teatteri, Turun vapaan taiteen näyttämö, Virva Talonen, LTA
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Samuel Huberin Taidesäätiö
Valokuvat: Sinem Kayacan

Lauantaina esiintyvät: Joshua Kingue, Milja Siirilä ja Natoma Vaimala sekä Esete Sutinen, Jukka Tarvainen, Leo Terävä
Sunnuntaina esiintyvät: Ronja Bado, Hilja Riikonen, Martta Susi sekä Esete Sutinen, Jukka Tarvainen, Leo Terävä

--------------------------------------------------

The Days
The Days palaa Turkuun 3.5.2025 yhden esityksen ja työpajan verran

Yli 40 esityksen verran, 7 maassa vuodesta 2018 lähtien kiertänyt The Days on nykytanssiteos, joka vie katsojan elämänmittaiselle matkalle ihmissuhteen syvyyksiin – huolenpitoon, sinnikkyyteen ja kaipuuseen yhteydestä.

Lauantaina 3. toukokuuta 2025 klo 17:00
The Days vierailee Barker-teatterissa osana Läntinen tanssin aluekeskuksen 20-vuotisjuhlavuoden Seuraa Liikettä! - Kolme päivää tanssin juhlaa -tapahtumaa.
Esitys tarjoaa yleisölleen intiimin elämänmittaisen matkan erään ihmissuhteen historiaan.

Liput: 24€ / 20€ opiskelijat, eläkeläiset / 17€ ammattilaiset, työttömät.
Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi


Tanssitaiteilijat Maria Nurmela, Ville Oinonen ja Theo Clinkard aloittivat yhteistyön 2017 ja loivat yhdessä sekä teoksen The Days, joka elää ja hengittää hetkessä. Duettoteoksessa yksi ainoa koreografinen tehtävä kantaa koko teoksen läpi luoden jatkuvasti muuttuvan fyysisen, henkisen ja metaforisen maiseman. Jokainen esitys on uusi ja täysin uniikki kokemus. Jos siis koit The Daysin Turun Kaupunginteatterin Sopukassa 2019, kannattaa tulla kokemaan se uudestaan.
Teoksessa yleisö johdatellaan tunnistamaan monisyisiä yhdessäolon muotoja: alati muuntuvia neuvotteluja, monimutkaisia tunteita ja koomisia kommunikaatiokatkoksia. Mahdottomalta vaikuttava kehä absurdeja ja vilpittömiä kohtaamisia kehittyy elämänmittaiseksi matkaksi ja esitykseksi, jonka teemoja ovat huolehtiminen, sinnikkyys ja yhteyden luomisen tarve.

Tanssitaiteilijat Maria Nurmela ja Ville Oinonen alkoivat suunnitella maaliskuussa 2016 yhteistä projektia. He inspiroituivat englantilaisen koreografi Theo Clinkardin nykytanssiteoksista ja hänen tavastaan työskennellä tanssitaiteilijoiden kanssa. Nurmela ja Oinonen kutsuivat Clinkardin luomaan kanssaan teoksen, jossa esiintyä yhdessä. Kolmikko synnytti yhdessä koreografisen rakenteen ja praktiikan , ja kansainvälisesti poikkeuksellisesti menestyneen projektin The Days Project.
The Days- teos sai ensi-iltansa joulukuussa 2018 ja on siitä lähtien esitetty yli 40 kertaa ympäri maailmaa. The Days on kiertänyt Suomessa ja kansainvälisillä festivaaleilla mm. Skotlannissa, Sveitsissä, Virossa, Bulgariassa, Iso-Britanniassa ja Venäjällä. Kesäkuussa 2022 The Days Project kiersi Kanadan British Columbiaa osana pohjoismaisten kulttuuriministeriöiden järjestettävää Nordic Bridges - kulttuuriohjelmavuotta. The Days Project oli ainoa suomalainen tanssitaiteen projekti, joka valittiin tähän arvostettuun vuoden mittaiseen pohjoismaisten ja Kanadan kulttuuriministeriöiden organisoimaan kulttuurivuoteen.

Esityksen lisäksi The Days Project pitää sisällään erityisesti paikallisille senioreille suunnitellun työpajaohjelman. Jokaisella vierailupaikkakunnalla, The Days Project toteuttaa senioreille räätälöidyn nykytanssityöpajan. Työpaja on tavoittanut tähän mennessä jo noin 250 senioria ympäri maailmaa.
Turussa työpaja toteutetaan Aurelia-salissa yhteistyössä Åbo Svenska Församlingening kanssa maanantaina 28.5.2025 klo.10.30-12.00.
Jokaisella vierailupaikkakunnalla työryhmä kutsuu myös kaksi paikallista senioria vierailemaan itse teoksessa ja esityksessä. Teos vakuuttaa näin, kuinka tanssin harrastajien ja ammattilaisten läsnäolo sekä fyysisyys voivat kohdata ja sulautua yhteen kauniiksi kokonaisuudeksi. Tämän takia projektilla on nimi The Days Project – se on enemmän kuin esitys - elämän mittainen matka.

Koreografia ja pukusuunnittelu: Theo Clinkard | Co-koreografia ja esitys: Maria Nurmela, Ville Oinonen | Sävellys/äänisuunnittelu: James Keane| Valosuunnittelu: Kalle Ropponen | Outside eye: Leah Marojevic | Kiertuetekniikka: Erno Seppälä | Vierailijat Turussa: paljastetaan myöhemmin | The Days Projectin idea, suunnittelu ja tuotanto: Maria Nurmela, Ville Oinonen | Valokuvat: Viktor Dmitriev, Olivia Hansson, Akseli Kaukoranta, Karoliina Korvuo | Ensi-ilta: 10.12.2018 Porin teatteri, Tanssikuu-festivaali | Esityksen tuotanto: Nurmela & Oinonen | Kesto: 50 minuuttia
Esitys toteutetaan BARKER-teatterin, The Days Project / Maria Nurmela & Ville Oinonen, sekä Läntinen tanssin aluekeskuksen yhteistyönä.

---------------------------
Esittävän taiteen festivaali Baltic Take Over järjestetään tänä vuonna Turussa, torstaista lauantaihin 10.-12.4.2025. Festivaalin ohjelmassa on kuusi esitystä, keskusteluita ja kokoontumisia eri puolilla Turkua. www.baltictakeover.com

Baltic Take Over on Latvian uuden teatterin instituutin, Virolaisen Kanuti Gildi SAALin ja Liettuan tanssin tiedotuskeskuksen yhdessä kuratoima esittävän taiteen festivaali. Festivaali esittelee pääasiassa Baltian maissa työskentelevien taiteilijoiden teoksia ja se toimii Liettuan, Latvian ja Viron kautta kulkevan road tripin määränpäänä. Paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa käydyssä vuoropuhelussa festivaali etsii yhteyksiä paikallisiin näyttämöihin, taiteilijoihin ja yleisöön.

Baltic Take Over ajattelee, että haltuunotto (taking over) on tapa muuttaa tavanomaisia rakenteita, joita kulttuurityö usein noudattaa. Haltuunotosta neuvotellaan lempeästi ja sen toteutumisen mahdollistaa vain lämmin kutsu. Baltic Take Over Turku järjestetään yhteistyössä Tehdas Teatterin, New Performance Turku Biennalen, Ehkä-tuotannon, Barker-teatterin, Viinatehtaan, Esittävän taiteen keskuksen (ESKUS), Aurinkobaletin, TINFOn, Läntinen tanssin aluekeskuksen ja Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen kanssa.

Baltic Take Overin vuoden 2025 ohjelmassa ehdotetaan ja tutkitaan erilaisia oman olemisen tapoja suhteessa johonkin muuhun — kadonneisiin muistoihin, huonekasveihin, aggressioon, tuntemattomien tarinoihin, vedellä täytettyihin kumihanskoihin ja muovista tehtyihin kehoihin.

Hanna Kritten Tangsoo ja Sigrid Savi avaavat festivaalin eksistentialistisella huumorilla uskoen hetkeen, jolloin kaikki on hyvin. COWBODY/Oh wow, it’s you! esittelee tanssin, kuvanveiston, musiikin ja kuntotrampoliinien keitoksen, jossa on vahva pohjoismaisen kömpelyyden maku.  Anita Kremmin esitys Me / Her esittelee poseerauksia, jotka tutkivat kahden kehon – ”minun” ja ”toisen” – välistä suhdetta. Nuori taiteilija avaa mahdollisuuksia löytää uusia reittejä empatian kokemiseen.  Poseerauksia tutkitaan myös Agniete Lisickinaite teoksessa Hands Up, joka sijoittuu performanssin ja poliittisen intervention välimaastoon. Kaupunkitilassa liikkuva taiteilija kutsuu yleisön osallistumaan tanssin tarkasteluun yhteiskunnallisen aktivismin välineenä, mikä on tehokas tapa herättää ajatuksia ja kysymyksiä.

Kaikkien kolmen Baltian maan yhteistä rakkautta kuorolauluun edustaa feministinen ooppera Monstera Deliciosa. Barbara Lehtnan, Liva Bluman ja Linda Kruminan esitys kokoaa yhteen neljä eri sukupolveen kuuluvaa naista kertomaan omia tarinoitaan ja laulamaan muiden naisten tarinoita – julkisen vessan siistijän huolista nuoren ekofeministin huoliin.  Intiimit tarinat kietoutuvat toisiinsa myös Greta Grineviciuten esityksessä A Dance for Washing Machine and a Mother. Esityksessä koreografi ja tanssija nostaa esiin kysymyksen, joka saattaa ensi silmäyksellä vaikuttaa banaalilta: ”Mikä on ensimmäinen muisto äidistäsi?” Maailmassa, jossa äidit ovat joko jumalattaria tai helvetin hirviöitä, on vaikea kuvitella, ettei ole lainkaan kuvaa äidistään. Miten voi elää ilman kuvaa äidistä?

Queer Tango Club -hankkeessa Katrina Duka muodostaa väliaikaisen kollektiivin ihmisistä, jotka kokoontuvat yhteen oppimaan ja tanssimaan argentiinalaista tangoa. Tilapäinen kollektiivi tarjoaa mahdollisuuden visioida queer-tulevaisuuksia ja sosiaalisia rakenteita, jotka ylittävät nykyiset sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja identiteettiin liittyvät normit ja rajoitukset. Yleisö on kutsuttu Queer Tango Club näytökseen festivaalin viimeisenä päivänä.

Festivaaliohjelma:

to 10.4.
klo 19-20 Barker-teatteri | Hanna Kritten Tangsoo ja Sigrid Savi: COWBODY/Oh wow, it’s you!
klo 20 Barker-teatteri | Avajaisjuhlat

pe 11.4.
klo 17:30-18:50 Jokistudio | Anita Kremm: Me / Her + taiteilijakeskustelu esityksen jälkeen
klo 19:30-20:30 Nykytaidetila Kutomo | Greta Grineviciute: A Dance for Washing Machine and a Mother

la 12.4.
klo 11:30 Tehdas Teatteri | Verkostoitumisbrunssi
klo 12-14 Tehdas Teatteri | Ajattelulaboratorio (Thinking laboratory) Heidi Backströmin kanssa
klo 15-16:45 Barker-teatteri | Barbara Lehtna, Liva Bluma ja Linda Krumina: Monstera Deliciosa + taiteilijakeskustelu
klo 17:30-18:10 Kaupunkitila/Aurinkobaletti | Agniete Lisickinaite: Hands Up
klo 18:30-19:10 Jokistudio | Anita Kremm: Me / Her
klo 19:30-20 Viinatehdas | Katrina Duka ja tanssijat: Queer Tango Club
klo 20 Tehdas Teatteri | Festivaalin päätösbileet

Liput esityksiin 12/16/20 €

Osta lippuja

Liput myy Tehdas Teatteri. Suorat lippulinkit Tehdas Teatterin nettisivuilla www.tehdasteatteri.fi , kunkin Baltic Take Over festivaaliesityksen omalla alasivulla.

Kuvat: Jaan Evart

Baltic Take Over Turku

This year’s edition of the performing arts festival Baltic Take Over takes place between 10-12 April 2025 in Turku. The festival program includes six performances, tied together with talks, discussions, and gatherings in various venues across Turku.

Baltic Take Over is a performing arts festival co-curated by the New Theatre Institute of Latvia, Kanuti Gildi SAAL (Estonia), and the Lithuanian Dance Information Centre. Presenting performances by artists mainly working in Baltic countries, the festival serves as the destination of a road trip through Lithuania, Latvia, and Estonia. In dialogue with local partners, the festival seeks moments of connection with local scenes, artists, and audiences.

Baltic Take Over thinks of taking over as a way of shifting habitual structures that cultural work often follows. Taking over is gently negotiated and possible only thanks to a warm invitation. Baltic Take Over Turku is presented in collaboration with Tehdas Teatteri, New Performance Turku Biennale, Ehkä-production, Barker-Teatteri, Viinatehdas, Aurinkobaletti, Performing Arts Centre Finland (ESKUS), TINFO, Regional Dance Centre of Western Finland, and Circus & Dance Info Finland.

The program of Baltic Take Over proposes a variety of explorations of one’s own being in relation to something else—lost memories, houseplants, aggression, the stories of those we don’t know, rubber gloves filled with water, and bodies made of plastic.

Hanna Kritten Tangsoo and Sigrid Savi open the festival with existentialist humor, believing in a moment where everything will be just fine. COWBODY/Oh wow, it’s you! presents a hotpot of dance, sculpture, music, and fitness trampolines, with a strong undertaste of Nordic awkwardness. The performance Me / Her by Anita Kremm presents a score of poses that explore the relationship between two bodies — ”me” and ”the other.” The young artist opens up possibilities for finding new routes to experiencing empathy.  Further scores of poses are explored in Agniete Lisickinaite’s work Hands Up, which is situated somewhere between a performance and a political intervention. Moving through the city space, the artist invites the audience to participate in viewing dance as a tool for social activism, a powerful way to trigger thoughts and questions.

The love for choral singing that all three Baltic countries share is represented by the feminist opera Monstera Deliciosa. This performance by Barbara Lehtna, Liva Bluma, and Linda Krumina brings together four women from different generations to tell their own stories while singing the stories of other women — from the worries of a public toilet attendant to the concerns of a young ecofeminist.  Intimate stories also intertwine in Greta Grineviciute’s performance A Dance for Washing Machine and a Mother. In this performance, a choreographer and dancer raises a question that at first glance might seem banal: “What is the first memory of your mother?” In this world where mothers are either goddesses or monsters from hell, not having any picture of a mother at all is hard to imagine. How does one live without a portrait of their mother?

With the project Queer Tango Club, Katrina Duka forms a temporary collective of people who come together to learn and dance the Argentine tango. The temporary collective is an opportunity for envisioning queer futurities and social structures that transcend current norms and limitations related to gender, sexuality, and identity. The audience is invited to a showing on the last day of the festival.

Festival program:

Thu 10.4.
at 19-20 Barker Theatre | Hanna Kritten Tangsoo and Sigrid Savi: COWBODY/Oh wow, it’s you!
at 20 Barker Theatre | Opening party

Fri 11.4.
at 17:30-18:50 Jokistudio | Anita Kremm: Me / Her + artist talk after the performance
at 19:30-20:30 Contemporary Art Space Kutomo | Greta Grineviciute: A Dance for Washing Machine and a Mother

Sat 12.4.
at 11:30 Tehdas Teatteri | Networking Brunch
at 12-14 Tehdas Teatteri | Thinking lab with Heidi Backström
at 15-16:45 Barker Theatre | Barbara Lehtna, Liva Bluma, and Linda Krumina: Monstera Deliciosa +  artist talk after the performance
at 17:30-18:10 City space/Aurinkobaletti | Agniete Lisickinaite: Hands Up
at 18:30-19:10 Jokistudio | Anita Kremm: Me / Her
at 19:30-20 Viinatehdas | Katrina Duka and dancers: Queer Tango Club
at 20 Tehdas Teatteri | Festival closing party

Tickets for performances 12/16/20 €

Buy tickets

Tickets are sold by Tehdas Teatteri. Direct ticket links on the Tehdas Teatteri website, on each Baltic Take Over festival performance’s own subpage.

Images: Jaan Evart



TUPAKKAPAIKKA
Tervetuloa UG-henkiseen Tupakkapaikka ensi-iltaan!
29.3.2025 klo 18:00-24:00
Vapaa pääsy

Ohjelmassa kokeellisen audiovisuaalisen teoksen Tupakkapaikka ensi-esitys (11´).
Dj Ray Stöder kuratoi ääniä marginaalien puroilta valtavirtojen äärille.
Analogisen kokeellisen kuvan ja äänen live-esitys (mahdollisuus muutoksiin pidätetään).

Tupakkapaikka / Smoking Spot (11´, 2025) Showtime 19:00

Tupakkapaikka maisemana, jota harvoin pysähdytään katsomaan.
Teos kulttuurisista normeista, sosiaalisista merkityksistä ja ihmisen reviirikäyttäytymisestä.
Tupakkapaikka on usein henkilökohtainen tila julkisessa tilassa,
itselle tai yhteisölle muokattu tauon paikka.
Tupakkapaikka on muutakin kuin tupakan polttamisen paikka.

Tuotanto: Force Majeure Films
Ohjaus ja kuva: Niina Suominen
Musiikki: Lau Nau
Tuotantoa tukeneet: Avek/ Milla Moilanen, Taike, Visek
Yhteistyössä: Yle/ Sari Volanen
Teoksen levitys: AV-arkki, Raina Film Festival Distribution

https://www.niinasuominen.com/tupakkapaikka/
www.niinasuominen.com
https://www.instagram.com/niina.forcemajeurefilms/



VAPAA TILA KAIKILLE TAITEILIJOILLE
BARKERLÄMPIÖSSÄ AINA TORSTAISIN klo 15-18
Ensimmäisen kerran to 6.3.2025

Ei moderointia   –   Ei facilitointia  –  Ei kuratointia  –  Ei teemaa
VAIN ME

Vapaa tila vapaille taiteilijoille taiteenlajiin katsomatta, jutella tai ei jutella,  kahvitella, lukea, kirjoittaa . Tai vain olla. Tavata muita , tavata uusia ihmisiä, tavata taiteilijoita eri taiteen alueilta, kehitellä uusia projekteja. Avata ajatuksia samanhenkisten kanssa.
Aina torstaisin Barkerlämpiössä klo 15 – 18. Ovet auki, tule milloin haluat. Kaffetta ja teetä tarjolla. Omat eväät voi ottaa mukaan.

Eikä sinun tarvitse osallistua mihinkään

BARKER, pönötysvapaa vyöhyke vuodesta 1997

--------------------------------

Kevään ensimmäiset INCOGNITO-iltamat lauantaina 15.3.2025!

Rento ja tunnelmallinen tapahtuma yleisölle ja taiteilijoille!

Incognito-iltamat on Turun ensimmäinen, säännöllisesti, vuodesta 1997 lähtien järjestetty iltama, joka kutsuu mukaan taiteilijoita eri taiteen alueilta.
Incognito-iltamat tarjoaa tunnelmallisen alustan kokeilla kehitysasteella olevia juttuja, esittää lyhyehköjä esityksiä, ja erityisesti improvisoida yllättäen paikan päällä. Esityksiä varten ei rakenneta esityskohtaisia valoja, vaan esiintyjät sopeuttavat esiintymisensä olemassaoleviin tilaratkaisuihin ja valoihin.
Tilassa ei ole varsinaista näyttämöä, vaan tilassa voi esiintyä erilaisissa pisteissä. Iltamat kehkeytyy omalla painollaan!

Kokoonnutaan siis hyvässä hengessä kuten aina ennenkin! Avaamme ovemme klo 19, ja ilta loppuu klo 24.
Jos haluat esittää iltamissa jonkun lyhyen jutun, tai kokeilla jotain mikä mieltäsi askarruttaa? Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen info(at)barkerteatteri.fi
Voit myös yllättää muut ottamalla valitsemasi esitysalueen käyttöön, spontaanisti!
Jos yllättäviä esiintymisiä ei ilmene, vietämme iltaa jutustellen mainiossa seurassa incognitotyyliin! Tervetuloa taiteilijat kaikilta alueilta! Tervetuloa yleisö! Liput ovelta perinteiseen tapaan 3€. Halutessasi voit myös maksaa korkeamman lipun hinnan tukeaksesi Barkerin toimintaa. Tervetuloa!!


INCOGNITO-iltamia on järjestetty samalla konseptilla vuodesta 1997!
Incognito-iltamien alkuperäiskuva Reino Koivula

------------------------------------

UNFOLDING
ANIMAL - work in progress

Pe 21.3, la 22.3 klo 19, ja su 23.3 klo 15
Liput: 22€ / 12€ opiskelijat, eläkeläiset, / 10€ Taiteen ammattilaiset / 8€ työttömät, Turun Taideakatemian opiskelijat
Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi

Amsterdamissa vaikuttavan Antti Uimosen teoksen Unfolding rinnalla nähdään Marjan Raarin Animal - work in progress koreografia tanssija Evgeny Kostyukoville.



UNFOLDING
Unfolding on esitys muuttumisesta. Esityksen aikana esiintyjä tarkastelee suhdettaan muuttuvaan tämänhetkiseen, muuttuvaan menneeseen ja muuttuvaan tulevaan. Mitä kaikkea jokin tai joku on, mitä jokin tai joku on joskus ollut, mitä jokin tai joku voisi joskus olla? Miten olla kaiken tämän muutoksen äärellä ja kuinka eri tavat suhtautua muutokseen luovat eri merkityksiä ja samaistuttavia tunnetiloja?
Unfolding on esitys, jossa tuttu ja tuntematon, tunteet ja taidot sekä tahto ja sattuma synnyttävät tanssin, josta kuoriutuu... (saat itse päättää mitä kaikkea se on, mitä se on ollut, mitä se voisi olla).

Koreografia, konsepti ja esitys: Antti Uimonen
Äänisuunnittelu: Sebastian Kurtén
Pukusuunnittelu: Andrea Van der Kuil
Dramaturgi: Rodia Vomvolou
Mentori: Katie Duck
Teknikko: Ryan O´Shea
Kuvat: Sonja Hyytiäinen
Tekniikka Barkerilla: Jukka Haataja

BIO Antti Uimonen
Antti on tanssija, koreografi ja taiteellinen tutkija, joka asuu Amsterdamissa. Antti on valmistunut ArtEZ MA Performance Practices -ohjelmasta. Sitä ennen Antti teki uraa breakdancen parissa voittamalla kolme kertaa Suomen mestaruuden ja toimimalla esiintyjänä. Hänen työnsä keskittyy siihen, miten yhteiskunnalliset odotukset ilmenevät ihmisten arjessa ja miten ne muokkaavat heidän identiteettiään. Antti käyttää luovasti taustaansa eri aloilta, kuten breakdance, nykytanssi ja koreografia sekä tulevaisuudentutkimuksesta, lukeakseen ja kontekstualisoidakseen yhteiskunnallisia signaaleja, trendejä ja ilmiöitä ja kääntääkseen ne liikkeisiin perustuviksi esityksiksi.
Viimeisimpinä töinään Antti toimi esiintyjänä Marina Abramovicin Retrospective näyttelyssä Stedelijk Museumissa. Antti on työskennellyt myös taiteilijoiden kanssa, kuten Vloeistof, Martijn Telliga, Julia Kiryanova, Oliver Wagstaff ja Theater Utrecht Innovation LAB. Barkerilla nähtävä sooloteos UNFOLDING sai ensi-iltansa URB-festivaalilla kesäkuussa 2024.

Tekijänä Antin teokset ovat rehellisiä, leikkisiä, humoristisia ja synkkiä. Karheuden ja keveyden, normaaliuden ja outouden, monimutkaisuuden ja saavutettavuuden vastakkainasettelu määrittelee hänen ainutlaatuisen, persoonallisen, monipuolisen ja monikerroksisen taiteellisen kielensä. Antin työ on omaleimaista siinä, että se integroi elementtejä teatterista ja stand up -komediasta virittääkseen käsitystämme arkielämän normeista. Antti on tunnettu siitä, että hän antaa ja saa toimijuutta materiaaleista, joiden kanssa hän työskentelee.
"Hiphopin ja breakdancen parissa kasvaminen on muokannut arvojani ja maailmankuvaani, jotka perustuvat kollektiiviseen jakamiseen ja henkilökohtaiseen itseilmaisuun. Monialainen lähestymistapani performanssitaiteeseen juontaa juurensa halusta ilmaista, että syvemmällä tasolla ihmiset kokevat asioita, kuten rakkautta, vihaa, menetyksen tunnetta tai ekstaasia kulttuurisesta, koulutuksellisesta ja sosiaalisesta taustastamme huolimatta. Käytän tanssia ja liikettä keinona keskustella jostain sanoinkuvaamattomasta."


ANIMAL - work in progress
Animal on sooloteos, joka tutkii raakoja ja vaistonvaraisia voimia, jotka yhdistävät ihmisiä ja eläimiä. Dynaamisen liikkeen ja fyysisen intensiteetin kautta teos pureutuu primäärikäyttäytymiseen, selviytymisvaistoihin ja ohueen rajaan "sivilisaation" ja "villin" välillä. Teos on intuitiivinen tutkimus siitä, mitä ihmisluonnon pinnan alla piilee.

Koreografia & konsepti : Marjan Raar
Tanssi : Evgeny Kostyukov
Ääniraita : Marjan Raar
Valot: Jukka Haataja & Bror Österlund



KAHDEN TEOKSEN ILLAT: Inside ja Greener Grass

Syyskaudella lämpimän vastaanoton saaneiden sooloteosten esitysperiodi jatkuu:

Evgeny Kostyukovin Inside, ja Suvi Niemisen Greener Grass
nähdään: la 8.2 klo 19 / su 9.2 klo 16 / la 15.2 klo 19 / su 16.2 klo 16

Liput: 20€ / 10€ opiskelijat, eläkeläiset, taiteen ammattilaiset / 5€
Turun Taideakatemian opiskelijat, työttömät
Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi

Внутри (INSIDE)

Внутри (INSIDE) on venäläistaustaisen taiteilijan reflektio etniseen ja kulttuuriseen taustaan, ulkomaalaisuuteen ja tämänhetkiseen Venäjä-Ukraina sotaan. Esitys on fyysisen liikekoreografian, improvisaation ja teatraalisen ilmaisun elementtien hetki, jonka aikana esiintyjä paljastaa vilpittömästi syviä ja henkilökohtaisia tunteita, joita hän pitää sisällään.
TYÖRYHMÄ
Tanssi ja koreografia: Evgeny Kostyukov
Piano: Elvin Sobolev
Valosuunnittelu/ tekniikka: Brör Österlund & Jukka Haataja
Mentori: Marjan Raar
Tuotanto: Evgeny Kostyukov & Barker-teatteri
Kuvat: Ekaterina Ishkina

GREENER GRASS

Greener Grass on tanssitaiteilija Suvi Niemisen ensimmäinen sooloteos. Teos tarkastelee omistamisen paradoksaalisuutta ja sen hierarkioita. Työssään Nieminen avaa ruumiillisuutta, jossa sisäiset ristiriidat ohjaavat hänen omaa toimijuuttaan.
Suvi Nieminen tunnetaan työskentelystään tanssijana Jarkko Mandelinin Kinetic Orchestra ryhmässä.
Tuotanto: Suvi Nieminen & Barker-teatteri
Kuva: Timo Tamminen



Mini SHAKE tapahtuma BARKERILLA  25.1.2025
Kursseja, esityksiä ja jameja! - Johdattelua tulevan kesän AFTER SHAKE festariin! -

Midsummer AFTER SHAKE festivaalin työryhmä järjestää nyt tammikuun 25 päivä "mini Shake" tapahtuman Barker-teatterilla. Midsummer AFTER SHAKE tanssifestivaalin pikkuveli "mini SHAKE" tuo Turkuun ryhmän helsinkiläisiä liikkeen taitureita. Päivä alkaa kurssitoiminnalla ja illalla on tarjolla "Resonanssi - improvisatorinen esitysluonnos nro1" sekä Jamit eli kaikille vapaa ja maksuton tila improvisaatiolle.

Näyttämöllä nähdään!:
Pinja Grönberg, Mia Jaatinen, Olli Lautiola, Suvi Nieminen ja Viktoria Radin

Päivän aikataulu:
11:00-13:00 Mia Jaatinen
Nykytanssi- ja lattiatekniikkakurssi
13:15-15:15
Suvi Nieminen ja Viktoria Radin
Paritekniikkakurssi
18:00
Resonanssi -Improvisatorinen esitysluonnos nro 1
Lavalla: Pinja Grönberg, Mia Jaatinen, Olli Lautiola, Suvi Nieminen ja Viktoria Radin
19:00
Evening Jam
Kaikille vapaa improtila
21:00
Ovet Kiinni

Hinnat:
1 kurssi: 20€
2 kurssia: 35€
Resonanssi: 5€
Jamit: maksuton
Ilmoittaudu mukaan: mpkollektiivi(at)gmail.com

Midsummer AFTER SHAKE on MP-kollektiivin ja Barker-teatterin yhteistyöstä syntyvä tanssifestivaali. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 2024 kesäkuussa. Festivaali tarjoaa nykytanssikursseja tanssin ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville sekä esityksiä ja rentoa yhdessäoloa taiteen äärellä kaikille taiteesta kiinnostuneille. Kesän 2025 festivaalin taiteellinen ohjelmisto kuratoidaan turkulaislähtöisistä taidesisällöistä ja -konsepteista. Festivaalin vetonaulana toimii koreografisen prosessin tiiviskurssi.
Lisäinfoa kesän festarista tulossa keväällä!


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
TERO SAARISEN MESTARIKURSSI
Merkittävän kansainvälisen uran tanssijana ja koreografina tehnyt Tero Saarinen tulee pitämään Turku Dansartille mestarikurssin ma 3.2.2025.
Mestarikurssi pidetään Barker-teatterilla.

TERO-mestarikurssi on kattava johdanto Tero Saarisen liiketekniikkaan.
Tunneilla tutustutaan syvällisesti kokonaisvaltaiseen filosofiaan,
johon Saarisen tyyli perustuu. Mestarikurssilla keskitytään myös Tero
Saarisen repertuaariin. Kurssin osallistujat saavat työkaluja kehon,
mielen ja aistien herättelemiseksi, jotka lisäävät yksilön liikkeen
kokonaisvaltaisuutta. Mestarikurssi on suunnattu tanssin ammattilaisille
tai ammattiin valmistuville tanssijoille, jotka haluavat syventyä
Saarisen tekniikkaan koreografin itsensä ohjauksessa.

AIKA
ma 3.2.2025 klo 10.30-12.30

HINTA
Dansartin, Treenit ry:n, Tanssille ry:n ja Tanssivan susirajan
jäsenille:
Koko kurssi: 25€
Ei jäsenille: 35€

ILMOITTAUTUMINEN
sähköpostilla osoitteeseen dansart.sihteeri(at)gmail.com
Huom! Ilmoittautuminen on sitova, sen voi perua vain sairastapauksissa.

MAKSUTIEDOT
Turun Seudun Osuuspankki FI53 5710 0420 0678 94 (viitenumero: 1232) TAI
MobilePay: Turku Dansart ry:n tilille maksat numerolla: 44365


Kuvat:  Tanja Ahola

Kehotila/Olotila 2025

Vuosi on vaihtunut - aloita 2025 pitämällä omasta kehosta huolta Kehotila/Olotilassa
Tiloissa-konsepti järjestää tammikuussa 2025 kolme ensimmäistä
Kehotila/Olotila sessiota yhteistyössä Barker-teatterin kanssa.

Kehotila/Olotila tarjoaa puolitoista tuntia ohjattua kehonhuoltoa, joko
autenttisen liikkeen tai parin kanssa tehtävien bodywork-harjoitteiden
parissa. Tarkoitus on saada hermosto pehmentymään ylimääräisestä stressitilasta.

Tilaa fasilitoivat tanssi- ja teatteritaiteilijat Riikka Voutilainen ja Teo Mattila.

Kehotila/Olotilan on alkuun pannut fasilitoijien oma tarve
viikottaiselle lempeälle ja kokonaisvaltaiselle kehonhuollolle yhdessä
muiden ihmisten kanssa.
”Haluaisin, että hermoston rauhoittaminen ja kehonhuolto olisi
samanlainen osa arkirutiinia, kuin hampaiden pesu.”

Aika: Torstait
9.1 klo 19-21
16.1 klo 19-21
23.1 klo 19-21

Hinta: Maksuton
Kenelle suunnattu: Esittävän taiteen ammattilaiset ja opiskelijat
Osallistuminen: Voi osallistua aina silloin kuin itse pääsee paikalle, mutta ei kesken tunnin
HUOM. muutokset ovat mahdollisia

Lisätietoja voi kysellä: tiloissakonsepti(at)gmail.com

 

Tomorrow's Ray of Shadow

Tashi Iwaokan sooloteoksen ensi-ilta nähtiin 22.4.2024. Teos saa nyt lisäesityksiä vuoden 2025 tammikuussa.
Esitykset: 16., 17., ja 18.1. 2025 klo 19
Liput: 20/10€ opiskelijat, eläkeläiset, taiteen ammattilaiset / 5€ Turun Taideakatemian opiskelijat.
Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi

Tomorrow’s Ray of Shadow on Tashi Iwaokan sooloteos, joka käsittelee ihmisenä olemisen pimeää puolta (vihaa, kaunaa) ja etsii tietä parempaan tulevaisuuteen. Teoksen äänisuunnittelusta vastaa Aino Lehtovaara, ja valosuunnittelusta Jukka Haataja.


Teoksen lähtökohtana on henkilökohtainen kosketus katastrofiin, kuten sotaan, ja koskettaa sisimpämme pimeimpiä kohtia. Ohjatakseen sen valoisalle (paremmalle) puolelle Iwaoka kuvaa teoksellaan tositarinaa “rauhan tulesta”, jota pidetään Yamen kaupungissa, Japanin Fukuokassa, perimmäisenä metaforana rauhan toivosta. Tarina kertoo Hiroshiman ydiniskun jälkivaikutuksista, ja siitä miten tapahtuma sai aikaan voimaa siirtyä kohti rauhaa. Koska Iwaokalla on perheside Hiroshiman tapahtumiin, tämä teos kietoutuu henkilökohtaisella otteella koko maailmaan vaikuttaneeseen tapahtumaan, luoden liikkeen, esineiden ja laulujen avulla monimuotoisen runomatkan mustassa laatikossa.

Kuva Niina Suominen

Tomorrow's Ray of Shadow is Tashi Iwaoka's solo piece, which deals with the dark side of being human (anger, hatred, grudge, etc.) and seeks a path to a better future.
Departing from a very personal subject this work embraces human catastrophes such as wars to get in touch with the dark side within us. In order to guide it to the bright(er) side, Iwaoka takes the real story of 'the fire of peace' kept in Yame city, Fukuoka Japan as an ultimate metaphor of hope for peace. The story tells the transformative force towards peace carried from the aftermath of the use of A-bomb over Hiroshima. As Iwaoka has got a family tie to the event of HIROSHIMA* this work intertwines the personal and the universal in the performance, using movement, objects and songs to create a multi-scaled poetic
journey in a black box.
* HIROSHIMA refers to the use of the A-bomb and all related catastrophic events.

Concept and performance / konsepti ja esitys: Tashi Iwaoka
Sound design / äänisuunnittelu: Aino Lehtovaara
Light design / valosuunnittelu: Jukka Haataja
Production / tuotanto: Tashi Iwaoka and Barker-teatteri
Dates/time / Esitysajat: 16.1, 17.1, 18.1 at 19.00
Tickets/ Liput: 20€ / 10€ / 5€
K16
Reservations/ Lippuvaraukset: liput(at)barkerteatteri.fi
Original photo by Meri Karhu

This performance was made possible by kind support from Helsinki Butoh Festival, Barker-teatteri

--------------------------------


TASHI   IWAOKA ja työryhmä: TOMORROW´S RAY OF SHADOW 
Työryhmä:  äänisuunnittelu Aino Lehtovaara, valot Jukka Haataja
LEENA HARJUNPÄÄ, ELINA HAUTA-AHO, EERO SAVELA ja työryhmä: 
IMPROVISAATIOESITYKSIÄ
EVGENY KOSTYUKOV ja SUVI NIEMINEN: Kahden teoksen illat: INSIDE ja GREENER GRASS
ANTTI UIMONEN ( NL / FI ):  UNFOLDING  
HILLOKOLLEKTIIVI PRESENTS, Live in the attic world
Kollektiivin toinen kokoontuminen:
kansainvälinen kollektiivi esittää reaaliajassa syntyvän koreografian ja esityksen:
Mukana Jouni Järvenpää, Tashi Iwaoka, Maria Mavridou, Vincent Verburg, Marjan Raar, Nina Renvall, Antti-Juhani Manninen
BALTIC TAKE OVER FESTIVAALI: Esityksiä Baltian maista huhtikuussa
VIRVA TALONEN ja työryhmä SCRAPBOOK
Työryhmä: valosuunnittelija Nanni Vapaavuori, kuva-ja videotaiteilija Sanna Myllylä, tanssitaiteilijat Esete Sutinen ja Saku Koistinen 
NADJA LEHAM ja työryhmä: NARRI / NARREN ( arbetsnamn )
Työryhmä: dramaturgi Minne Mäki, pukusuunnittelija Mirjam Yeboah, äänisuunnittelija Satu Kankkonen, lavastaja Virpi Nieminen
NIEK WAGENAAR( NL ): MAN - KIND 
MIDSUMMER AFTER SHAKE FESTIVAALI: Työpajoja ja esityksiä,
yhteistyössä MP-kollektiivi ja Barker
TUIJA LAPPALAINEN ja ESSI KOIVULA: CHARLIE, YOU GOT IT ALL WRONG( työnimi )
VIRVA TALONEN: Zodiakissa ensi-iltansa vuonna 2023 saanut PLAY vierailee Barkerilla. Teoksessa esiintyjinä ammattilaisten lisäksi lapsia.
BUTOH- TANSSI FESTIVAALI: Yhteistyössä Tashi Iwaoka, Minja Mertanen ja Barker
JOUNI JÄRVENPÄÄ ja NINA RENVALL: CHASING BUTTERFLIES IN UNEQUAL TIME 
MARJAN RAAR ja työryhmä: “PARVA”
Työryhmä: Tanssi: Irina Baldini, Marjan Raar , Runot ja teksti Christer Lindholm, ääni , Antti-Juhani Manninen, valot Bror Österlund ja Jukka Haataja
NOIZI-IMPROVISAATIOSESSIOT: Vetäjänä Tashi Iwaoka
DEMOTILA BARKER: Valitulle taiteilijalle mahdollisuus taiteelliseen työskentelyyn. Lopuksi demoesitys 
INCOGNITO-ILTAMIA
WORK in PROCESS esityksiä